50bestrestaurants.fi

Keittiömestari Hans Välimäki – Suomen Jamie Oliver

hans välimäki

Hans Välimäki on yksi koko Suomen tunnetuimmista keittiömestareista ja ravintoloitsijoista, joka on niittänyt ravintoloillaan ja resepteillään mainetta ja kiitosta myös ulkomailla. Välimäkeä voisi jopa kutsua Suomen omaksi Jamie Oliveriksi. Välimäellä on kontollaan monta eri ravintolaprojektia, julkisuutta tuonutta tv-ohjelmaa ja jopa Michelin-tähtiä yhtenä ainoista suomalaisista keittiömestareista maailmassa.

Välimäen uran alkutaipaleesta tai koulutuksesta ei löydy hirveästi materiaalia netin ihmeellisestä maailmasta, ja tuntuu melkein siltä, että Välimäki on vain herännyt yhtenä aamuna julkkiskokkina. Toisaalta, eihän kaikista julkisuuden henkilöistä aina tarvitse edes tietää heidän koko elämäntarinaansa, vaan riittää, että tietää missä he urallansa tällä hetkellä ovat.

Välimäki aloitti keittiöuransa vuonna 1996 Ravintola Kaarle XII Kruunun keittiömestarina. Tuosta ajasta on tultu pitkälle, sillä tällä hetkellä Välimäki omistaa seitsemän ravintolaa ympäri Suomea ja on voittanut monia kansainvälisiä tunnustuksia ja palkintoja, kirjoittanut 11 kirjaa ja tekee paljon kaupallista yhteistyötä eri alan toimijoiden kanssa. Helsingissä Välimäellä on ravintoloita neljä kappaletta: Belgialainen bistro Rikhard von Trappe, fine dining -ravintola Välimäki, hampurilaisravintola Midhill ja pastaa take awayna tarjoava uutuus Pasta Box. Tampereelta taas löytyvät Välimäen belgialainen bistro August von Trappe, aasialaisvaikutteinen Masu Asian Bistro ja hampurilaisravintola Midhill. Kuuluisin Välimäen ravintoloista oli kenties kuitenkin vuodesta 1998 vuoteen 2013 pyörinyt, kaksi Michelin-tähteä vuosina 2003-2013 ansainnut ravintola Chez Dominique.

Suuren yleisön tietoisuuteen Välimäki on noussut myös tv-sarjoista Top Chef Suomi, Hansin matkassa, Suomen paras leipomo, Haasta Hans ja Hansin grillibileet. Välimäki tunnetaan lisäksi ruoanlaittotaitojensa lisäksi polttavista kommenteistaan ja lyhyestä pinnastaan, ja onkin suututtanut kollegoita ja ravintokriitikkoja suorilla puheillaan ja kiihtymisillään.

Vaikka Välimäen persoonallisuus on välillä jakanut mielipiteitä, ei se silti ole ajanut pois hänen monia yhteistyökumppaneitaan. Yksi eniten julkisuutta Välimäelle tuonut kampanja on esimerkiksi markkinointiyhteistyö Lidl-kauppojen kanssa, joka jatkuu vielä tähänkin päivään saakka. Välimäki on myös uransa aikana matkustanut paljon ja samalla verkostoitunut alan kansainvälisten nimien kanssa, kuten esimerkiksi Franck Ceruttin, Daniel Bouludin ja Thomas Kellerin kanssa. Lisäksi Välimäki on päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ympäri maailmaa, ja oli esimerkiksi vuonna 2004 Chefs World Summitissa mukana kymmenien eri puolilta maailmaa tulevien kokkien kanssa.

hans välimäki1

Chefs World Summit järjestetään joka vuonna eri maassa, ja Välimäen osallistuessa siihen tapahtuma järjestettiin Las Vegasissa, tarkalleen ottaen MGM Grand Hotel & Casinossa. Tapahtumaan kutsutut keittiömestarit opettivat päivisin oppilaitaan ja iltaisin tekivät menukokonaisuuksia. Vapaa-aikaakin toki riitti, ja Välimäki muiden mukana kävi varmasti tutustumassa tämän kuuluisan lasvegaslaisen casinon ja ravintola scenen tarjontaan. Ravintoloita tässä hotellicompleksissa riittääkin, ja muutamia paikan ravintoloita on muun muuassa William DeMarcon Crush, Tom Colicchion Craftsteak ja Joel Robuchonin nimikkoravintola Joel Robuchon. Viimeisin näistä on kirjoittajallekin tuttu ravintola, niin kuin on casinopelien pelaaminen noin yleisestikin. Netistä löytyy molemmista paljon tietoa muillekin näistä aiheista kiinnostuneille. Jos etsit itsellesi tietoa kummasta aiheesta vaan, löydät mukavan ravintolan ja joitakin kasinoita Tietoa-Casinoista.com -sivulta.

Kansainvälisen uran tehneenä keittiömestarina Välimäellä on odotetusti myös muutama palkinto kotona kaapissa kiillotettavana. Michelin-tähtien lisäksi Välimäki onkin palkittu esimerkiksi muun muuassa International Food & Beverage Forumin Restaurateur of the Year 2013 -palkinnolla ja jopa Helsinki-mitalilla. Välimäki onkin tuttu näky pääkaupungin kaduilla ja on erittäin helposti lähestyttävä. Välimäki käyttää myös sosiaalisia medioita ollakseen yhteydessä fanien tai muuten vain ruuasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Hän myös jakaa usein reseptejään ja ohjeitaan netissä, tässä esimerkki borssikeitosta á la Hans Välimäki ja keittiömestarin tarte tatin. Välimäen resepteihin voi toki myös tutustua hänen julkaisemissaan kokkikirjoissa, joita onkin tähän päivään mennessä julkaistu jo 11 kappaletta.

hans välimäki2

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *